Olen tänään lukenut erästä kirjaa kalasta, joka rakastuu akvaariokoristelevään. Se sai minut miettimään rakkauden olemusta ja sen relatiivisuutta: eihän kukaan voi määrittää kuka rakastaa, milloin ja mitä rakastaa. Kalan rakkaus muovilevään on todellista kalalle, eikö niin?
Tuumailin asiaa ja lähdin viemään Timoteitä ulos. Kävelimme Töölön lahtea ympäri ja poikkesin siinä R-Kioskille ostamaan Hesarin irtonumeron ja take-away kahvin. Tuli nuorekas olo kun sai kävellä pahvimukikahvi kädessä. Eikö kaikki tee nykyisin niin? Onneksi minulla on taskussa aina paljon koirankakkapusseja, sillä olin niin iloinen ja täynnä terhakkuutta, että keräsin paitsi Timotein pökäleet - myös kaikki muutkin vastaan tulleet koirankakat. 18 kpl.
Kotiin päästyäni heitin heti urheilusivut ämpäriin ja valutin päälle vähän lämmintä vettä ja menin katsomaan televisiota.
Illalla tein märästä paperista massaa ja rakensin siitä oikein komean hyökyaallon. Pahvisesta kahvimukista syntyi rautalangan avulla oikein nuorekas ja vetreä pikkumies, jolle löytyi keittiön komerosta näkkileipä surffilaudaksi. Muovasin lautaa sulavalinjaisemmaksi rurentamalla kulmia ja hiomalla hiekkapaperilla sen lopulliseenmuotoonsa.
Liimattuani osaset kokoonsa, laitoin surffaavan kahvikupin aaltoineen piirongin päälle kuivumaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti